torstai 4. elokuuta 2011

New York, New York!

Hei rakkaat ystavat!

Teksti on valitettavasti vajaata aakkosten suhteen, silla minulta hajosi kone, ja nyt joudun kirjoittamaan perheen koneelta. Koti-ikava alkaa jo koetella, ja olenkin jo aivan valmis palaamaan kotiin kotvan kuluttua! Seuraavat kaksi blogikirjoitustani kosvevat Mimmin ja minun viikon reissua ensin New Yorkiin ja sitten Wilmingtoniin, North Carolinaan. Tama teksti koskee matkan ensimmaista kohdetta, New Yorkia.

La 23. heinakuuta
Aamulla herattiin Mimmin kanssa valmistautumaan viikon reissua varten. Puolitoista tuntia ennen bussin starttausta lahdettiin kohti pysakkia. Oltiin ajoissa, tai niinhan sita luulisi. Meidan tuurilla metro oli tietyomaan alla, ja osa raiteista poikki, ja linjat myohassa. Tassa vaiheessa tajuttiin, etta emme tulisi kerkamaan bussiin. Rupean kaivamaan puhelintani, ja soittamaan host aidilleni. Samassa hetkessa tajuan, etta olen unohtanut puhelimeni kotiin. Myos matkalaukkumme hajoaa jo matkan ensimmaisen puolen tunnin kohdalla. Nousemme ulos metrosta, ja otamme taksin takaisin kotiin. Taksi maksaa $40 ja vihdoin paasemme kotiin. Vaihdamme uuden matkalaukun ja ostamme uudet bussi liput New Yorkiin, jotka tekevat meille lisakustannuksia $50. Nyt ei lannistuta, ja eikun uudestaan matkaan!

Host isani vie meidat bussipysakille Washington DC:hen asti, ja kerkeamme vihdoin bussiin. Matka (aluksi kuumassa) bussissa sujuu mutkitta, ja matkakin kestaa vain reilun nelja tuntia. Vihdoin ensimmaiset pilvenpiirtajat alkavat nakya horisontista, nyt jo jannittaa! Henkeni salpautuu, kun bussi vihdoin saapuu Manhattanille. Olen haaveillut matkasta Isoon Omenaan siita asti kun taytin 11 vuotta.

Hotellimme on vain neljan korttelin (eli alle 5min) paassa Times Squarelta, eli aivan Manhattanin jytkeessa! Heitamme laukut hotelliin ja lahdemme heti matkaan! Suunnistamme heti parin korttelin paassa olevalle 5th Avenuelle ihmettelemaan korkeita taloja. Nahtavaa on paljon, ja pompimme innosta! Kavimme lauantaina Empire State Buildingissa. Matkalla sinne tormasimme varsin Juice Leskisen nakoiseen kaveriin. Paatin sitten ilmoittaa Mimmille asiasta kovaan aaneen. Niin... no minkas muunkaan maalainen ihminen sen nakoinen mies voisi olla... Olin valmis vajoamaan pari metria asfaltin alle. Saanto numero 1! Ala puhu Suomea New Yorkissa, tai ainakaan arvostele muita ihmisia!

Empire State building oli mieleton! Sielta nakyi koko kaupunki, ja pitkalle! Mentiin sinne juuri ja juuri ennen auringonlaskua ja viivyttiin pimeaan saakka. Talla tavoin nahtiin yhdella lipulla koko New York valoisan ja pimean aikaan.

Empire State Buildingin jalkeen lahdettiin Times Squarelle. Valojen loiste ja jytke sai pienen ihmisen hengen salpautumaan hetkeksi. Mista naita ihmisia ja valoja oikein tulee? Ihmeellinen paikka oli tamakin. Piipahdimme Disneyn omassa liikkeessa. Siella sita vasta olikin kaikkea! Pienen ihmisen jalat olivat tassa vaiheessa jo sen verran vasyneet, etta nyt oli aika palata hotellille, ja ottaa vahan unta palloon seuraavan paivan seikkailuja varten.

Su 24. heinakuuta
Paiva aloitettiin virkistavalla turisti kierroksella Lower Manhattanilla. Kiersimme melkein jokaisen ala Manhattanin kaupunkinosan lapi. Sielta loytyi vauraita ja sitten ei niin vauraita paikkoja. Bussikierroksen jalkeen mentiin hotellille vaihtamaan natit mekot paalle ja suunnattiin Subwaylle gurmet lounaalle. Kolmen aikaan lahdimme Sex and the City bussi kierrokselle. Kaytannossa istuimme bussissa, ja kierroksen vetaja kertoi meille kuvauspaikoista, ja me naimme niita. Naimme tottakai Carrien kuuluisat portaat, soimme aitoja amerikkalaisia Cupcakekseja, kavimme Samanthan seksikaupassa ja nautimme cosmopolitanit "Aidanin" Scoutt bupissa.

Bussikierroksen jalkeen menimme New York Bublic Libraryn eteen ja kuin tilauksesta siella kuvattiin jotain elokuvaa. Oli hauskaa katsoa kuinka ne kuvasivat talvikohtausta tekolumimeen keskella heinakuun helletta! Leffan katselun jalkeen lahdettiin kavelemaan 5th Avenueta Upper East Siden suuntaan. Matkalla nakyivat kaikki maailman kalleimmat liikkeet upeine nayteikkunoineen. Sen jalkeen kaytiin viela kavelemassa New Yorkin ylemmisto alueella, Upper East Sidella. Talot olivat aivan uskomattomia, ja niita olisi katsellut vaikka kuinka pitkaan. Arkkitehtuurin ystavana ne todella miellyttivat silmaani! Kavelyn jalkeen jalat huusivat jo armoa, ja New Yorkin ja Carrien tapaan huiskautimme katta ilmassa ja huusimme "Taxi!". Times Squaren kautta kipaisimme takaisin hotellille ja younille. Kauniita unia!

Ma 25. heinakuuta
Mimmi lauloi minulle aamulla onnittelu laulun! Ainiin, tanaan on minun synttarit! Aamu alkoi aikasin, silla olimme paattaneet aloittaa paivamme Vapauden patsaalla. Paivas aikaan jonot voivat olla monta kilometria pitkat, joten paatimme olla ajoissa. Kokeilimme New Yorkin kuuluisaa metroa ensimmaista kertaa, ja se oli oikeasti ihan maailman selkein jarjestelma. Meidan ei tarvinnut jonottaa lautalle ollenkaan, ja paasimme saman tien Rouva New Yorkin juurelle. Kuvia rapsittiin useita, kunnes palattiin Ellis Islandin kautta takaisin Manhattanille.

Vapauden patsaan jalkeen suuntasimme ensimmaiseksi Wall Streetille. Eteen sattui myos kaunis kirkko, joten paatimme piipahtaa sisaan. Kirkko oli sisalta hyvin kaunis, ja oli aivan ihana istahtaa hetkeksi ja istua ihan hiljaa ilman kiiretta. Kirkossa alkoi samalla messu, joten jaimme kuuntelemaan sita hetkeksi. Kirkon jalkeen lahdimme kavelemaan kohti World Trade Centereita. Uudet tornit kohosivat entisten paikalle jo hyvaa vauhtia. Mieli oli nailla kulmilla melko hiljainen ja haikea...

WTC:n jalkeen kipaisimme jalleen Taxin kyytiin ja lahdimme etsimaan Frendit sarjan tutuksi tekemaa kerrostaloa. Se loytyikin ihan helposti, ja sen jalkeen nappasimmekin metron ja palasimme taas Mid-Manhattanille. Olimme paattaneet tanaan kayda Central Parkissa ja Upper Manhattan bussikierroksella. Bussiin paastyamme vetta alkoi sataa aivan kaatamalla. Kierros meni vahan harakoille, kun valtaisan sadeviitan alta ei nahnyt mitaan. Central Parkin paivakavelykin jai 100 metrin raapaleeksi, kun sateessa ei huvittanut liukkailla flip flopeilla ollenkaan kavella. Suuntasimme hotellille kuivattelemaan ja valmistautumaan iltaa varten. Niin, paatimme juhlia minun synttareita oikein olan takaa, ja ostimme liput Broadwaylla Mamma Miaa katsomaan. Teatteri oli hienointa mita olen ikina viihdytysmaailmassa kokenut. Saman niminen elokuva kalpenee rinnalla, kun maailman lahjakkaimmat esiintyjat pistavat parastaan. Hurraa huutoja jaettiin Suomeen asti!

Broadwayn jalkeen palattiin hotellille syomaan kaurapuurot ja odottamaan bussia lentokentalle. Bussi oli tunnin myohassa, ja kello olikin jo vaille yksi aamuyolla kun vihdoin paasimme Newarkin lentokentalle. Lentokentalla oli alyttoman kylma ja kolmas yo vietettiinkin melkoisen kolkoissa oloissa matkalaukun kuljetustelineissa. Aamu saapui kuitenkin melko pian, ja lento kohti North Carolinaa starttasi kuuden jalkeen aamulla.

Seuraavassa blogikirjoituksessa lisaa...

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Being so busy I almost forgot to breath

Hei taas kaverit!

Ja pahoittelut, kun blogiin ei ole ilmestynyt uutta tekstiä taaskaan aikoihin. Olen juuri viettänyt kiireisimmän viikkoni täällä. Ja mikä parasta, seuraava viikko on kahta kauheammin seisten kustu, tai ehkä jopa juosten (anteeksi).

Mimmi siis saapui (jälleen) rapakon tälle puolelle viime perjantaina. Olin kertonut Mimmille, että en aio tulla lentokentälle vastaan, vaan että host-äitini tulisi hakemaan suoraan töistä. Niinpä niin, taas valehtelin, tietysti menin kentälle vastaan! Jälleen näkeminen oli hurja! Pahoittelut vaan todistaneille...

Mimmin kanssa ollaan viikon aikana keretty tekemään enemmän kuin minä koko täällä olo aikanani. Lauantaina suunnattiin heti ensimmäiseksi  altaalle ruskettumaan, yay! Parina päivänä on shoppailtu (paljon). Tehtiin mielettömiä löytöjä Calvin Klanen ja DKNY:n liikkeissä, ah, alennuskausi! Myöskin Forever 21 -liikettä voidaan nykyään pitää jo kirosanana. Sieltä ei pääse ulos ilmaiseksi.

Tiistaina suunnattiin Washington DC:n kuuluisien kohteiden luokse. Käytiin tarkastamassa Pentagon ja syyskuun 11. iskujen muistomerkki. Sen jälkeen suunnattiin Capitol Hill'lle ja lopuksi, tietenkin, Obaman koti huudeille, eli Valkoiselle Talolle. Voin todeta, että Obamalla on ihan mukavan näköisiä kattokruunuja olohuoneessaan.


Pentagon & Syyskuun 11. iskujen muistoaukio


Capitol Hill


Obaman tölli

Keskiviikkona käytiin National History museossa. Itsehän menin sekaisin maantieteellisellä osastolla, mmm, se oli mielenkiintoista! Nähtiin myös dinosauruksia, muumioita ja 11 metrinen mustekala. Keskiviikko iltana juhlittiin Kain ja minun syntymäpäiviä perheen kesken. Kai täytti huikeat 5 vuotta, ja minä 19 vuotta (oikeasti täytän vasta maanantaina). Nopealla matikkapäällä on helppo käsittää, että kakkuun kirjoitettiin 519. Kynttilöitä ei laitettu niin paljon.


Happy Birthday!


Torstaina juhlittiin minun synttäreitä kavereiden kesken, sillä maanantaina, jolloin oikeat synttärit olisivat, emme ole Mimmin kanssa kotikonnuilla. Ensin kokoonnuimme uima-altaalla, jossa herkuttelimme kakkua ja korvapuusteja (joita olin tehnyt aiemmin päivällä noin 80 kappaletta). Emme olleet ainoita, jotka ajattelivat, että syntymäpäiväkakku olisi hieno tapa juhlistaa syntymäpäiviä... loppujen lopuksi meillä oli kolme kakkua tuhottavana. Illalla oltiin porukalla, ja juhlittiin mua ilotulitteiden kera!

Lämmintä on viime päivinä ollut reilut +40 astetta varjossa. Hiostavuus ja kosteus lisättynä, voidaan säätä kuvailla jo lähes sietämättömäksi. Uima-altaaseen pulahtaminen ei tässä säässä enää auta, kun poolin lämpötila on kohonnut jo ulkolämpötilan tasolle. Kiittäkäämme uutta parasta ystävääni, ilmastointia!!!

Nyt on perjantai, ja me valmistaudutaan Mimmin kanssa hurjaa kyytiä ensi viikon matkaa varten, joka starttaa huomen aamuna. Lähdemme ensin bussilla New Yorkiin, ja siellä vietämme kolme päivää. Meidän hotelli on aivan Manhattanin keskustassa, Empire State Buildingin ja Times Squaren vieressä. Tiistaina lennämme North Carolinan osavaltioon Wilmingtonin kaupunkiin rantalomalle ja katsomaan lempisarjani, One Tree Hillin, kuvauspaikkoja! Viikko huipentuu heinäkuun viimeisenä päivänä Britney Spearsin konserttiin täällä Washington DC:ssä. Mimmille sanotaan hyvästit elokuun toisena päivänä, jolloin minulla on kotimatkaan aikaa enää 3vk ja 3pv!

Ensi viikolla sattuu ja tapahtuu varmasti niin paljon, että elokuun alussa tulee huikea East Coast blogipläjäys!

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Life in the United States

Hei kaverit!

Viime kirjoitus kerrasta onkin jo kulunut tovi, ja nyt olen viettänyt rapakon toisella puolella jo kolme viikkoa! Paljon on tapahtunut, mutta aika ei ole oikein riittänyt kertomaan tapahtumista.

Olen tavannut täällä paljon uusia ihmisiä. Osasta on tullut parempia ystäviä, ja osan kanssa on jääty moikkaus asteelle. Ollaan vietetty uusien tuttujen kanssa leffa iltaa, käyty elokuvissa ja syömässä ja välillä vähän shoppailemassa ostarilla. Ostarit Jenkkilässä on valtavia. Niihin ihan oikeasti eksyy, jos ei pidä silmällä, mistä on tulossa. Kartta kannattaa myös hankkia kullekin ostarille.

Työpäivät ovat minulla maanantaista perjantaihin. Viikonloput ja arki-illat ovat vapaita. Työpäivä alkaa herätyskellon soittoon 7:20. Menen sitten aamupalalle, ja työt alkavat 7:30, kun äiti lähtee töihin. 8:00 mennään poikien kanssa aamun uimaharjoituksiin. Sieltä tullaan kotiin 10:00 aikaan. Sen jälkeen käydään joskus iltapäivällä lisää uimalassa eli "poolilla", leivotaan, pelaillaan yms. Työpäivä päättyy noin klo 16:00 kun poikien isä tulee kotiin. Tehtäviini kuuluu silloin tällöin imurointia ja roskien viemistä.

Finnkino mainostaa Suomessa "super päivää" kerran kuussa. Silloin liput on huomattavan "halvat" 6,50e (eikö olekin?). Sen sijaan täällä on "two dollar tuesday" joka viikko, eli "kahden dollarin tiistai". Minun mielestä huomattavasti järkevämpi diili.

Koti-ikävä on myös alkanut jo vähän painaa viime päivinä. Se on ollut tähän asti vielä ainakin sellaista mukavaa koti-ikävää. En itke täällä iltaisin, että haluan kotiin, vaan lähinnä sydäntä lämmittää ajatus, että seitsemän viikon päästä pääsen takaisiin Euroopan sydämeen. Yksinäisinä iltoina kaipaa tavallisia suomalaisia arkisia asioita. Suurimmaksi ikäväksi ovat muodostuneet perhe, ystävät, ruisleipä ja laktoositon rasvaton jugurtti. Parasta matkailussa on kuitenkin huomata muiden kulttuurien kautta, miten hieno oma maa on, miten hyvin asiat kotona on, ja miten hienoa on todeta, että "olen ylpeä ollessani suomalainen". Unelmien maassa on paljon epäkohtia, joissa he voisivat ottaa mallia esimerkiksi suomesta. Esimerkiksi maksulliset (ja kalliit) koulut ja terveydonhuolto ovat mielestäni älyttömiä.

Maanantaina 4. heinäkuuta oli USA:n itsenäisyyspäivä, eli Independence Day. Koko maassa juhlittiin railakkaasti ja se oli myös vapaapäivä. Ympäri maata järjestettiin paraateja, ja itse kävin katsomassa paraatia omassa kaupungissani, Fairfaxissa. Myöhemmin illalla lähdin suomalaisen ystäväni, Saijan, kanssa Washington DC:hen. Se oli minun ensimmäinen kerta USA:n pääkaupungissa, ja voi hyvänen, että siellä oli juhlakansaa! Näin Capitol Hillin vilaukselta ja iltaa istuttiin Monumentin edessä puistossa. Myöhemmin illalla monumentin takaa ammuttiin suuri ilotulitus näytös! Matka DC:stä kotiin kesti kaksi ja puoli tuntia. Metroasema oli lievästi sanottuna tukossa.

video


Tänä viikonloppuna olen yksin kotona koko viikonlopun. Pojat ovat isoveljensä luona, kun vanhemmat ovat Las Vegasissa. Ensi perjantai kruunautuu koko vuoden odottamaani päivään. Paras ystäväni, Mimmi, saapuu vihdoin luokseni melkein kolmeksi viikoksi. Tervetuloa kultapupunen! Ja niin, Mimmi tuo laukullisen ruisleipää!!!



Fireworks at Washington DC, July 4th



Morning practice at the pool


Home, sweet home! (mun ikkunoita on kaikki kolme alinta)

torstai 23. kesäkuuta 2011

The weird America

Hei kaverit!

Ensimmäinen viikko rapakon toisella puolella alkaa olla näin suomalaisesti sanottuna "pulkassa". Viikko on mennyt vauhdilla, eikä koti-ikävä ole vielä ennättänyt minulle asti.

Ensimmäiseen viikkooni on mahtunut ensimmäisiä työpäiviä, uusien tuttavuuksien tekemistä, uima-altaalla oleskelua (ja palamista siellä), syömistä ja amerikkalaiseen elämäntapaan tottumista. Sunnuntaina täällä juhlittiin isänpäivää, ja talo oli täynnä "summer daddyn" tummaihoisia sukulaisia. Kyllä, tummaihoiset ovat äänekkäitä. Korostan - äänekkäitä! Sen lisäksi he ovat myös hyvin sydämellisiä ja mukavia ihmisiä. Meidän talon takapihalla on iso leikkimaja ja vaijerikeinu. Alempana kuva minusta vaijerikeinussa, hehe.

Tämän kertaisen kirjoituksen aiheeksi ajattelin ottaa Amerikan omituisuudet. Kyllä, näin suomalaisen silmästä katsottuna niitä löytyy jokapäiväisestä elämästä.

1. Kaikkialle mennään autolla, ja sana "hyötyliikunta" on tuntematon.
2. Kaikki murot ovat sokerihuurrettuja. Amerikkalaiset pitävät makeasta...
3. Täällä ei silti ole näkynyt ylipainoisia juurikaan.
4. Tasa-arvoiseen risteykseen mentäessä, se, joka kerkeää risteykseen ensin, menee ensin. Entä kun kaikki haluavat mennä ensin?
5. Punaisen valon palaessa oikealle saa kuitenkin kääntyä.
6. Puhelun tai teksiviestin vastaanottaja maksaa saman verran kuin lähettäjä per minuutti tai viesti. Puhelinmyyjille on parempi iskeä luuri korvaan, ja äkkiä!
7. Tuntemattomat vastaantulijat tervehtivät aina "Good morning! How are you?"
8. Kaupassa tuotteen edessä näkyvä hinta on veroton. Hintaan lisätään verot vasta kassalla.
9. Esimerkiksi hedelmiä ei punnita, vaan myyjä tekee sen kassalla.
10. Kaupasta saa VAIN vehnäleipää! (Oho ja ihme, löysin kauraleipää)
11. Myyjä pakkaa ostokset, ja asiakas odottaa. Kuinka pitkät jonot saadaan, kun kassalla on uusi harjoittelija?
12. Sisällä ollaan kengät jalassa, olipa kokolattiamattoa tai ei.
13. (Keltainen) koulubussi vie lapset kouluun ja takaisin kotiin, vaikka matkaa koululle olisi 500m.
14. Kouluruokaan sisältyy viikottain hampurilaisia ja pizzaa. Menisiköhän kaalilaatikko kuin kuumille hiilille? I can only wonder...
15. Lapset syövät lounaaksi hillovoileipiä, tai mitä tahansa epäterveellistä.

Omituisuuksia tulen varmasti huomaamaan paljon lisää päivien vieriessä eteen päin, ja niistä voin kertoa sitten myöhemmin. 


                               
                                                  Father's day and barbecue party


Yes, we have yellow school buses


Movie theater 

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Good morning, America!

Hei ystävät! 

Tänään 18.6 heräsin ensimmäiseen aamuuni USA:n itärannikolta. Eilen matkustin Suomen ajassa koko päivän, mutta tänne saavuttuani päivää oli vielä rutkasti jäljellä.

Aamuni alkoi perjantai aamuna 17.6 klo 5:25 Vantaan Sokos hotellista. Söimme pikaisen aamupalan, ja sitten äiti vei minut lentokentälle. Sanoimme heipat, ja sitten jatkoin matkaani suureen maailmaan... omillani. Lensin ensin Helsingistä Lontooseen Finnairilla. Lento meni mukavasti ja vieressäni istui mukava brittiläinen eläkeläispariskunta. Meillä oli mukavaa pariskunnan rouvan kanssa, ja he antoivat minulle vinkkejä, kuinka selviytyä Heathrowlla. Niin, se Heathrow... En uskonut, että maailmasta voisi löytyä mitään niin suurta kuin Heathrow.

Helsinki - Lontoo lento oli myöhässä 20 minuuttia, joten vaihtoaika Lontoossa kapeni tuntiin. Kielitaidolla ja rauhallisella ajattelulla pärjää pitkälle Heathrowlla. Ainut mikä meinasi käydä kohtalokseni, oli ajan puute. Olin vielä metrossa matkalla portilleni, kun kaiuttimesta kuului "Gate B33 to Washington is closing". Sillä hetkellä sydämeni oli pysähtyä, en missään nimessä voinut myöhästyä Washingtonin koneesta. Kipitin vikkelillä jaloillani niin lujaa, kuin ikinä pääsin, ja kerkesin kuin kerkesinkin Washingtonin koneeseen. Matkaa terminaalista 3, terminaaliin 5 oli varmaan 4km, ja matkaa tehtiin jalan, 10min bussi matkalla, sekä metrolla.

Lontoo - Washington väli taittui British Airwaysin koneella. Penkit olivat mukavat ja jokaisella oli oma TV ruutu, josta katsoa leffoja tai sarjoja ja kuunnella musiikkia. Lennon aikana katsoin ensin Jennifer Anistonin tähdittämän "Just Go With It" elokuva. Komediat ovat harvoin erikoisia tai muuta kuin ajan vietettä, mutta tämä elokuva oli yllättävän viihdyttävä. Peittelin naurun purskahduksiani lähes koko elokuvan ajan. No joo, olihan se todella ennalta arvatta, kuten kaikki komediat. Myöhemmin katsoin vielä Angelina Jolien uuden elokuvan "The Tourist". Se oli oikeasti hyvä! Sitä suosittelen kaikille! Loppu matkan juttelin mukavan vanhemman afroamerikkalaisen kanssa, joka kertoi paikoista, joissa minun kannattaisi käydä. Minä kehuin myöskin Suomea, jossa hänen ehdottomasti kannataisi käydä.

Saavuin Washington DC kansainväliselle Dullesin lentokentälle (josta muuten kaapattiin lentokoneita syyskuun 11. 2001) paikallista aikaa 13:40. Suuntasin kentällä ensimmäiseksi tulliin. Tullin mies oli mukava, mutta tenttasi minulta useita kysymyksiä "What are you doing here?", "Where are you going to stay here?", "Who are these people that you are staying with?", "Who is paying your trip in the United States?". Yritin vastata tosi uskottavasti ja mies vaikutti vähän epäilevälle. Sitten turhauduin ja totesin miehelle "Don't worry, I wont stay in your country and I will leave after two months and ten days. I have my ticket back to Finland, I have my school there and even my long time boyfriend!!" (Poikaystävän keksin hädissäni siihen tilanteeseen, haha). Tulli mies räjähti muikeaan nauruun ja totesi "I believe you, go enjoy your summer".

Elokuvien antama mielikuva Amerikasta avautui jo ensimmäisen 10 minuutin aikana. Mm. muuan vaari tuli juttelemaan heri odotus aulaan päästyäni. Juttelimme herran kanssa pitkän tovin, ja hän luuli minua aluksi paikalliseksi, puhuin kuulema niin hyvin. Sitten hän kehui minua nätiksi, ja sanoi, että kuka vaan voisi luulla minua julkkikseksi, ja että minun olisi helppo päästä lehtien otsikoihin. Haha, yrittiköhän se ryöstää minut, vai saada minusta itselleen tyttöystävän? Tai sitten hän vain oli perinteinen amerikkalainen sosiaalinen vaari, hyvillä aikeilla varustettuna. Amerikkalaisuus näkyi myös moottoritiellä, jossa oli jo alkanut ruuhka, ja autoja oli paljon. Matka taittui hitaasti, kaistoja oli monta, ja ihmiset vaihtoivat niitä ihan hullulla tavalla!

Eilen kerkesimme käydä myöskin asuinalueen omalla uimalalla, eli ”poolilla”. Täällä ei ole monillakaan omaa uima-allasta takapihoilla, sillä talvikausi on kuitenkin melko kylmä. Sen sijaan pool on se paikka, jossa monet viettävät aika. Lämmintä oli varmaan +28, joten kyllä täällä tosi hyvin tarkenee! Kova lämpö purkautuikin illalla pienellä ukonilmalla. Illalla syötiin perheen kanssa spaghetti bolognesea, ja mä annoin tuliaiset perheelle. Perheen isä innostui omasta tuliaisestaan, joka oli sellainen päänhieronta juttu, joka näyttää myös vähän vispilälle. Jotkut kutsuu sitä myös enkelin kosketukseksi.

Mun asuinalue on tosi amerikkalainen. Sellainen kuin amerikkalaiset perheleffat antaa ymmärtää. Täällä on rauhallista, ja pelkkiä omakotitaloja. Sisältä koti on tosi avara ja kotoisasti sisustettu. Ja täällä on parkettilattiat, eikä kokolattiamatto, ihanaa! Mun huone on alakerrassa, eikä siellä ole muilla huoneita. Mun huoneessa on maailman ihanin sänky! Se on tosi iso ja siinä on paljon isoja pehmeitä tyynyjä, ja iso pehmeä tuplapeitto. Mulla on täällä myös pehmeä iso nojatuoli, lipasto ja televisio. Mun ikioma kylpyhuone on ihan mun huoneen vieressä. Siellä on kylpyamme, ehkä rentoudun siellä joskus työpäivän jälkeen.

                                         


torstai 9. kesäkuuta 2011

Only one week left!

Hei toverit!

Loin USA:n reissulleni blogin, jotta te kaikki voisitte päästä mukaan siihen, mitä tulen kokemaan seuraavan kymmenen viikon aikana. Päivitän blogiani silloin tällöin, kun kerrottavaa löytyy.


Tässä tarinani siis lyhyesti pähkinänkuoressa. Lähden kesäkuun 17. päivä perjantai Yhdysvaloitin Itärannikolle. Menen Washington D.C.:n lähelle Virginian osavaltioon, Fairfaxin kaupunkiin. Fairfax sijaitsee reilun puolen tunnin päässä USA:n pääkaupungista, Washington D.C.:stä. Vietän kymmenen viikkoa suomalais-amerikkalaisessa perheessä, ja olen siis kesä au-pair. Au-pair perheeseeni kuuluu suomalainen äiti, amerikkalainen isä ja kaksi vilkasta poikaa. 


Sain paikan kesä au-pairina jo puolitoista vuotta sitten tuttavaperheen kautta. Uskomatonta, että lähtöni on jo ensi viikolla!

Kesän ehdoton highlight on rakkaan ystäväni, Mimmin, kahden ja puolen viikon vierailu luonani Fairfaxissa. Mimmin kanssa lähdemme viikoksi reissuun, ja matkustamme New Yorkiin töllöttämään isoa omenaa ja sen jälkeen Wilmingtoniin, North Carolinaan rantalomalle! Siellä menemme katsomaan lempiohjelmani, One Tree Hillin, kuvauspaikkoja. Wilmingtonin jälkeen matkustamme Raleighin, North Carolinaan ja menemme katsomaan Rascall Flattsin konserttia, joka on yksi Mimmin suosikki bändeistä. Reissumme kruunautuu heinäkuun viimeisenä päivänä, jolloin menemme katsomaan Britney Spearsin konserttia Washington D.C.:ssä. 


Palaillaan taas, kun kerrottavaa löytyy!


 Fairfax, Virginia

That's where you'll find me!